Moikka!

Täällä kirjoittelee uusi valmennuskoordinaattori Liisa. Pian on ensimmäinen kuukausi takana tätä työtä ja onpa vain ollut haipakkaa! On ollut mukava tavata jo osa teistä treenejä seuratessani ja odotan innolla loppuenkin tapaamista. Paljon on toki tehtävää, mutta paljon hyvää on olemassa, sen olen huomannut. Ja onpa jotain jo ehdittykin: ensimmäinen valmentajatapaaminen pidetään 13.12. Nurmohallilla, vanhempainiltojen ja valmentajakoulutusten suunnittelu on kovassa vauhdissa ja treeneissä olen kerennyt seuraamaan poikien taidokasta menoa.

Oma urheilu/liikuntataustani on kaikenlaisessa sporttailussa. Lapsena pelasin salibandya seitsemän vuotta, sinne teini ikään saakka, kunnes joukkue ympäriltä katosi. Olen ehtinyt myös harrastamaan tanssia, VPK:ta, ratsastusta ja pianonsoittoa. Koulutukseltani olen Liikunnanohjaaja (AMK) ja Seinäjoella olen asunut reilut kaksi vuotta, Pohjanmaalla jo toki kauemmin. Tällä hetkellä elämässä on vahvasti läsnä kaksi koiraa ja niiden kanssa agilityn harrastaminen. Aikuisiällä uusien harrastusten löytyminen on ollut yllättävän koukuttavaa ja urheilun monipuoliset mahdollisuudet ovat taas korostuneet.

Mottoni elämässä on jo pidemmän aikaa ollut: ”Olet mitä ajattelet. Ennemmin tai myöhemmin.” Sen kuulin opiskeluaikana eräältä lehtorilta ja omaksuin sen heti itselleni. Joten ollaan kehittyviä ja aktiivisia yhdessä, suunnataan eteenpäin ja pitkälle. Hymyillään kun tavataan ja tulkaa nykimään hihasta!

-Liisa Reinola

Haluatko mukaan?

Jymyssä toiminta on kaikille avointa ja tasapuolista ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Toiminnassa huomioidaan erilaiset tarpeet: mahdollisuus harrastaa ja mahdollisuus kehittyä kilpaurheilijana. Kauteen 2022-2023 startataan yhdeksän joukkueen ja viiden kerhon voimin. Lisäksi sekä miehille että naisille on omat harrastevuoronsa, joissa hiki on taattu.

Valakia Interactive logo