Jaoston työ taustalla jatkuu koronasta huolimatta ja seuraavaa kautta suunnitellaan jo kovaa vauhtia. Uusi puheenjohtajakin on valittu ja väistyvä haluaa nyt tässä teille ”avautua”. 😊

Puhe, jonka olisin teille itkunsekaisena soperruksena selitellyt peruuntuneessa päätösjuhlassa (joten tämähän on paljon kätevämpi näin).

Allekirjoittanut siis poistuu palliltaan kahden erittäin mielenkiintoisen ja antoisan kauden jälkeen. Toivotaan, että tämä koronakriisi tuo myös meidän yhteisöömme vieläkin lisää yhteisöllisyyttä ja te kaikki tunnette olevanne osa sinistä, etelä-pohjalaista perhettä. Aivan kuten minä tunnen olevani! 💙 (minähän oon syntyjäni pirkanmaalainen, mutta mummun puolelta virtaa etelä-pohjalainen veri)
Jään siis pois vastuutehtävistä, mutta kun on kerran antanut pikkusormensa, se on vienyt koko käden (ja sydämen). Jään siis edustusjoukkueen ottelutapahtumiin mukaan, varmasti edelleen valokuvaan ja haluan olla mahdollisuuksien mukaan auttelemassa myös juniorijoukkueita. Haluan siis poimia rusinat pullasta. 😉

Ensi kaudella miesten edustusjoukkueemme pelaa siis Suomen korkeimmalla tasolla, Salibandyliigassa! Kuinka mahtavaa! Ja hei, me ollaan kaikki osa sitä nousua. Mehän kannustettiin, myytiin lippuja, toimittiin toimitsijoina, järjestyshenkilöinä, kahvilatäteinä ja -setinä. Ja kuskattiin ja kustannettiin niitä junnuja sinne kannustamaan(omista peleistä puhumattakaan!). Kyllä kuulkaa tämän tädin sydän monta kertaa meinasi pakahtua kauden aikana, niin ihania kohtaamisia näki sivusta junnujen ja edustuksen pelaajien välillä. Jatketaan tätä kaikkea tulevinakin kausina potenssiin kymmenen! 🙂

Kiitos kaikille mun tähänastisessa salibandymatkassani mukana olleille. Minut toi salibandyn maailmaan esikoiseni vuonna 2012. 2015 läksin joukkueenjohtajaksi, aloin pelata itse ja samalla aloitin myös jaoston varapuheenjohtajana. Puheenjohtajaksi lähdin 2018 keväällä. Nyt on aika astua sivuun ja antaa muille vetovastuu.

Erityisesti nimeltä mainiten haluan kiittää seuraavia: Mikko Helanen, Jari-Pekka Vuorisalo, Juha Marjanen, Sonja Prusti, Arto Vienola, OJ Sariola, Jarmo Eteläaho. Kaikilta olen saanut hurjasti oppia, luottamusta ja tukea ja näitä kaikkia haluan itsekin antaa jokaiselle sinisen perheen jäsenelle jatkossakin, vaikkakin taustalta. KIITOS! 💙

 

Terveisin,

väistyvä puheenjohtaja Anita Jokilehto

Haluatko mukaan?

Jymyssä toiminta on kaikille avointa ja tasapuolista ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Toiminnassa huomioidaan erilaiset tarpeet: mahdollisuus harrastaa ja mahdollisuus kehittyä kilpaurheilijana. Kauteen 2022-2023 startataan yhdeksän joukkueen ja viiden kerhon voimin. Lisäksi sekä miehille että naisille on omat harrastevuoronsa, joissa hiki on taattu.

Valakia Interactive logo